perjantai 31. lokakuuta 2014

Musiikki luo tarinaa


Jounin tarinaa kerrottaessa musiikki on oleellisessa osassa. Seuraavaksi kerrommekin hieman siitä millaista musiikkia Jounissa kuullaan ja miten olemme näihin valintoihin päätyneet. Mukaan valikoituneiden kappaleiden nimiä emme paljasta, ne kuulette sitten kun ensi-ilta koittaa.

Kun lähdimme miettimään Jouniin musiikkia, oli livebändin saaminen esitykseen ensimmäinen ajatus. Musiikin tehtävä on kuljettaa koko tarinaa eteenpäin ja tukea sitä, joten livebändi on todella tärkeä elementti. Koska haluamme käyttää Jounin tarinan kertomisessa vakavasta aiheesta huolimatta myös show-elementtejä, on livemusiikki tärkeää myös sen takia. Musiikin tehtävänä on paitsi tukea kohtauksen tunnelmaa, myös raottaa asioiden taustoja syvemmin. Se mitä dialogi ei kerro, voi tulla esiin musiikin kautta.

Näytelmän laulut ovat valikoituneet mukaan monestakin eri syystä. Vuosien varrella on tullut vastaan monia kappaleita, joiden tarinoiden on ajateltu sopivan näyttämöllä toteutettaviksi, mutta jotka ovat jääneet odottamaan omaa aikaansa ja paikkaansa. Parin tällaisen laulun paikka on nyt olla osa Jounin tarinaa. Jotkut kappaleet olivat siis mielessä jo ennen käsikirjoituksen syntymistä, mutta useita lauluja on lähdetty etsimään käsikirjoituksen hahmottelemisen jälkeen. Lopulta kaikki tarinaan sopivat laulut löytyivät melko helposti. Muutama kappale on valikoitunut mukaan siksi, että niiden sanat ovat tuntuneet osuvilta johonkin kohtaukseen, jotkut taas ovat tehneet ensin vaikutuksen melodiallaan.

Jounissa kuultavien laulujen alkuperäiset tyylilajit poikkeavat toisistaan melko paljon, ja siksi onkin tärkeää sovittaa ne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi niin, ettei mikään kappale jää itse tarinasta irralliseksi. Jo olemassa olevien laulujen lisäksi halusimme ehdottomasti Jouniin myös uutta, tätä näytelmää varten sävellettävää musiikkia. Tämän vuoksi oli tärkeää löytää säveltäjä, joka osaisi pukea meidän visiomme näytelmästä säveliksi. Halusimme ja saimme säveltäjäksi, sovittajaksi ja kapellimestariksi Joona Lehdon. Annetaankin nyt Joonan itsensä kertoa enemmän.

 
Joona Lehto, musiikin ohjaus ja sovitus
Kuka olet?
Olen Joona Lehto, lapualainen kitaristi, joka opiskelee neljättä vuotta musiikkipedagogiaa Jyväskylässä.
 
Oma musiikkitausta?
Aloitin kitaran- ja rumpujensoiton kolmannella luokalla kansalaisopistossa. Musiikkiopiston aloitin vasta 9:nnellä luokalla kontrabassonsoitolla. Sähkökitaran opiskelu musiikkiopistossa Lapualla tuli mahdolliseksi vasta, kun olin jo lukiossa. Valmistuttuani lukiosta hain heti Jyväskylän Ammattikorkeakouluun kitaraopintoihin. Rumpuja olen opiskellut vain vähän mutta olen soittanut niitä yhtä kauan kuin kitaraa, ja koen, että rummut ovat tärkeä toinen instrumenttini. Olen aina pyrkinyt kuuntelemaan paljon erilaista musiikkia, jotta tottuisin mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin musiikin tyyleihin, ja nautin musiikista kokonaisvaltaisesti.

Minkälainen bändi Jounissa nähdään?
Jouni-näytelmän bändiin kuuluu rummut, kitara, basso, kosketinsoittimet, saksofoni, trumpetti ja vetopasuuna.

Minkälaista on säveltää näytelmään musiikkia verrattuna muuhun musiikin säveltämiseen?
Näytelmään täytyy säveltää hieman erilaisella perspektiivillä. Tunnetilat ovat suuressa roolissa, ja se että musiikki kohtaa lavan tapahtumien kanssa, on tärkeää.

Musiikilla on jounissa iso rooli. Millä fiiliksillä lähdet tekemään tätä produktiota? Mitä odotat siltä?
Suurella mielenkiinnolla. Tämä on toinen kerta kun saan tehdä näytelmään musiikkia, ja se on aina jännittävää, koska se eroaa tavallisesta sävellysprosessista. Hauskinta on yrittää saada sävellyksiin ja sovituksiin oikeanlainen tunnelma, joka tukisi näytelmää mahdollisimman paljon.

Musiikillisia esikuvia?
Tärkein musiikillinen esikuvani on Frank Zappa. En olisi kuudennella luokalla Overnite Sensationia kuunnellessa arvannut, kuinka suuri merkitys hänen musiikillaan tulisi olemaan omassa elämässäni. Deep Purple oli erittäin merkittävä vaikuttaja. Myös isäni ja äitini ovat aina kannustaneet minua, joten heidän positiivinen musiikillinen asenteensa on ollut tärkeä kannustin minulle.

Merkittävin hetki omalla musiikkiuralla?
Tällä hetkellä merkittävin hetkeni on luultavasti ollut oman C-tutkinnon suorittaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti