torstai 6. marraskuuta 2014

"Mä hoidan, mä hoidan." -Tuottajat

Ajauduimme samaan veneeseen jo viime keväänä. Tuolloin pohdimme alustavasti, minkälaisia projekteja haluaisimme toteuttaa esittävän taiteen saralla opinnoissamme tulevan lukuvuoden kuluessa. Olemme kolmannen vuoden kulttuurituotannon opiskelijoita Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, ja sattumalta aiempina vuosina on tullut kulutettua myös saman ilmaisutaitolukion penkkejä Tampereella (pienellä aikaviiveellä kylläkin). Teatteri on ollut aina meille molemmille rakas harrastus, joten näytelmän tuottaminen tuntui oikealta vaihtoehdolta, vaikka aiempaa kokemusta kokoillan esityksen taustalla hääräämisestä on vain vähän.

Jounin työryhmä haki tuotantopuolelle auttavaa käsiparia, ja käsikirjoittajat saapuivat esittelemään ideaansa luokallemme syyskuussa. Tarinan aihe ja toteutustapa olivat ensimmäiset syyt, miksi kiinnostuimme hakeutumaan Jounin tuottajiksi. Musiikkiteatteri on aina vaikuttavaa aivan omalla tavallaan - tähän yhdistettynä nuoren työryhmän into tehdä showta ajankohtaisten teemojen ääreltä vakuutti meidätkin. Uskomme Jounin olevan tuotannollisesti juuri sellainen projekti, jossa jokin haasteelliseksi koettu osuus tulee avaamaan mahdollisuuksia luovalle toteuttamiselle jollain toisella tuotannon alueella. Aihe, toteutus ja kohdeyleisömme antavat paljon tilaa kekseliäisyydelle, ja jopa luovalle hulluudelle.

"Tuottaja huolehtii siitä, ettei muiden tarvitse huolehtia mistään." Näin tiivistyy hyvin teatterituottajan työnkuva. Teemme tiivistä yhteistyötä taiteellisen työryhmän, erityisesti ohjaajan kanssa, ja toimimme yhdistävänä kappaleena kaikkien näytelmän toteutukseen osallistuvien tahojen välillä. Vastaamme osaltamme tuotannon aikataulutuksesta, markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta, myynnistä ja tiedottamisesta, budjetoinnista, yhteistyökuvioista ja niin edelleen. Kuten sanottu, pidämme tuottajina tärkeänä lähtökohtana sitä, että esimerkiksi näyttelijät saavat keskittyä näyttelemiseen ja vision toteuttamiseen vaikkapa arkisista rahoituskanavista huolehtimisen sijaan.

Näin Jounin tuotannon alkuvaiheessa yleisölle näkyvin aikaansaannoksemme on tämä blogi, jonka ylläpidosta vastaamme. Tuotanto -ja markkinointisuunnitelmat ovat valmiit toteutettaviksi, harjoitukset etenevät vauhdilla ja kiinnostavia yhteistyökuvioita on laitettu alulle... Seuraava suuri työ meille tulee olemaan yleisötyömallin kehittäminen Jounia varten, mistä tupsahtaa lisäinfoa myös tänne marraskuun aikana. Yleisötyö -sivultamme voi nyt jo lukea pienen esittelyn tästä syventävän teatterin muodosta.

Jouni on meille koulutyö, mutta samalla näytön paikka. Kyseessä on vuotemme huipennusprojekti, ja suurimpia vastuita mitä meillä kummallakaan on ollut. Vaikka me olemme näkymätön taustavoima, toivomme ilomme ja palomme välittyvän yleisöllekin esityskauden alettua näyttävänä, herättelevänä, kokonaisvaltaisena teatterielämyksenä.

Salla Kettula ja Kristiina Paananen,
Tuottajat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti